Talo Saaristossa

Home  /  Yleinen  /  Talo Saaristossa

Talo Saaristossa

maaliskuu 27, 2016Kommentit pois päältä artikkelissa Talo Saaristossa

Kapteenin sikari hehkuu Iniön aukolla elokuun illassa. Faija kuljettaa keltareunaisella Busterilla perhettään viikonlopuksi mökille. Saarten suojaan päästyämme minä alan tähystää keulasta pohjan kiviä ja ihastella rehevinä levittäytyviä rakkolevämetsiä. Loppulipumisen päätteeksi vene kiinnitetään Jumon kylärannan laituriin, laukut pakataan maitokärryyn ja kävellään punahiekkaista tietä kylälle. Hiekka rahisee lenkkareiden alla hiljentyvässä illassa, loppukesän kypsyys tuoksuu tienvarsilla. Vuosi on kahdeksanviis, kauan on aikaa siis. Olen juuri aloittanut yläasteen ja mieluummin olisin jäänyt kotiin, sinne missä tapahtuu, sinne missä kaverit. Mutta kun hämärtyvän maiseman nousee koristamaan sen vuoden superkuu, kun talvella mummin kanssa yhteisesti hankittu ikivanha saaristotalo kylpee kuulaassa valossa, matkan vaivat alkavatkin tuntua palkituilta. Annan hetkelle myöden, annan sen kuljettaa lapsenmieleni seikkailuun.

 

Tuossa hetkessä aavistin, että kuunvalossa kylpevällä talolla tulisi olemaan iso rooli elämässäni. Aavistuksen yksityiskohdat ovat rakentuneet ja selkiytyneet matkan varrella. Hetkeä seuraavina yli kolmenakymmenenä vuotena talo on muuttunut ensin teini-iän puoliväkisin vieraillusta kesäpaikasta opiskelukesien auringonpaahtamaksi paratiisiksi, myöhemmin työpaikaksi ja aikuisiän kasvuhaasteiden ja -mahdollisuuksen muhevaksi maaperäksi. Kymmenen vuotta sitten talon pihapiiristä tuli koti perheellemme vanhan saaristotalon viereen rakentamamme oman talon myötä. Kyllä, maisema on ollut yksi elämäni keskeisistä näyttämöistä, juuri nytkin se tarjoaa minulle rauhan kirjoittaa ja ihmetellä, kuinka joihinkin hetkiin aivan erityisesti tulvahtaa tuulahdus tulevasta. Jollekulle tällainen ilmestys on tuttu hetkestä, jolloin tajuaa katsovansa silmiin tulevaa elämänkumppaniaan. Toinen näkee välähdyksen työstä, joka pitää tehdä, yrityksestä, joka kuuluu perustaa tai tarinasta, joka täytyy kirjoittaa. Ilmestykset väläyttävät eteemme todellisia mahdollisuuksia, joista jotkin toteutuvat – mahdollisuuksista, joiden yksityiskohdat tarkentuvat vasta niihin tarttuessamme.

 

Monesti mietin niitä ihmisiä, jotka rakensivat kaksisataa vuotta sitten pihapiirimme vanhan talon saariston vänkyröistä männyistä, silakkakaupalla ja pienviljelyllä kokoon haalituilla varoilla. Olisivatko he voineet milloinkaan kuvitella, että joskus joku pikkupoika pääkaupunkiseudulta viettää talossa kesiään, tai että joskus talon tuvassa syö aamiaistaan samana aamuna perhe Pariisista ja pariskunnat Lontoosta sekä New Yorkista? Epäilen. Mutta heidän ilmestyksensä kantoi ehkä heidän oman elinikänsä etäisyydelle, ehkä seuraavaan sukupolveen, eikä pidemmälle tarvinnutkaan. Se mitä me rakennamme, kuljettaa meitä hetken eteenpäin, sitten elämä valtaa rakennelmamme ja käyttää niitä parhaansa mukaan.